keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Hirviöidenmeri (Percy Jackson #2) Rick Riordian

Newyorkilaista Percy Jacksonia pidetään koulussa surkeana oppilaana. Todellisuudessa hän on merenjumala Poseidonin poika. Kun muilla alkaa leppoisa kesäloma, Percy lähtee Puoliveristen leirille.
Perillä selviää, että leiriä suojeleva Thalian petäjä on myrkytetty. Taikaesine, jonka avulla petäjä pelastuisi, on ollut kadoksissa satoja vuosia. Eikä ihme, sillä sitä ei voi löytää ennen kuin on ylittänyt Hirviöidenmeren. Sen saman, jonka halki kaikki historian sankarit Odysseuksesta alkaen ovat joutuneet purjehtimaan.


Heti Salamavarkaan perään piti tietenkin ahmita jatko. Hirviöidenmeri jatkaa tarinaa onnistuneesti. Percy palaa leirille missä kaikki on sekaisin. Kheiron on erotettu ja tilalle on tullut joku, jolla on jotain leiriläisiä vastaan. Leiriä suojaava Thalian petäjä on myrkytetty ja Percy lähte ystävineen hakemaan parannusta. Lisäksi mukaan ryntää uusi sukulainen.

No niin. Nyt on pieni juonikuvio kerrottu ja voinkin alkaa arvostelemaan! En todellakaan voi sanoa, että arvostelisin puolueellisesti. Jos ensimmäinen kirja vei minut mukanaan, vie toinenkin. Se on ollut mielipiteeni niin kauan kuin muistan, ja useimmiten on asia näin mennyt. Tietenkin olen saanut pettyä moniin jatko-osiin, mutta niitähän löytää aina.
Ensinnäkin rakastin jo kyseistä elokuvaa, joten uskoin vakaasti, että kirja ei olisi pettymys minulle. Oikeassa oltiin. (Omahyväisyys oikein paistaa kasvoiltani)
Rakastin juonta, henkilöhahmoja, kaikkea.

Percy on kasvanut ja kehittynyt vuoden verran. Sen huomaa. Jotenkin kirjailia on onnistunut saamaan ikääntymisen tunnetiloihin ja vuorosanoihin. Ihmeellistä! Riordan ansaitsee oman patsaansa ja rakenna kohta pyhätön hänelle.

Ainut henkilö, joka ei saanut ihailuani, oli Tantalos. Alan kohta ihan tosissani epäillä, että lukeminen ei ole terveydelle hyväksi. Olen repinyt hiukset useammin kuin kerran päästäni sen takia, että inhoan jotain henkilöä sydänjuuriani myöten.

Tyson, oli aivan ihana ja lutunen hahmo. Yhdessä hetkessä saatoin nauraa kyyneleet silmissä ja toisessa huomasin, että kyyneleet tulivat silmiin ihan muista syistä. Poika oli yksinkertaisesti suloinen ja loppujen lopuksi, ehkä älykkäin heistä kaikista.

Mitään muuta sanomisen arvoista en näköjään keksi, joten tämä arvostelu loppuu tähän. (Nyt tuli huono omatunto... No lupaan itselleni, että ensi arvostelu on pitkä ja hyvä!) 


Arvosteluni
Annan kirjalle arvosanan 9½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥