lauantai 19. heinäkuuta 2014

Lumottu (Sielut, #1) Deborah Harkness

Jotakin oli juuri tapahtunut. Jotakin maagista.
Ei se mitään ole, minä ajattelin ja marssin päättäväisesti ulos kirjastosta.

Oletko ihan varma? kuiskasi pitkään torjuttu ääni.

 
Diana Bishop on nuori historiantutkija ja tunnetun noitasuvun jälkeläinen. Sukuun kohdistuneiden vainojen vuoksi hän tutkii alkemiaa puhtaasti tieteen keinoin, mutta joutuu pyörtämään päätöksensä löytäessään salaperäisen kadonneeksi luullun käsikirjoituksen.
Dianan lisäksi valtaväestöön sulautuu laaja olentojen eli noitien, demonien ja vampyyrien joukko, joita maaginen kirja vetää puoleensa. Vahvoin loitsuin suojattu käsikirjoitus kätkee arvokasta tietoa kaikkien luotujen syntyperästä ja jopa kuolemattomuuden salaisuuden…
 
Asia kiinnostaa myös perinnöllisyystieteilijä Matthew Clairmontia, joka siviiliammattinsa lisäksi on 1500-vuotias vampyyri ja intohimoinen darwinisti. Yhdessä he tempautuvat aikarajat ylittävään seikkailuun, joka vie vainoajiaan pakenevan parin aina Ranskasta Yhdysvaltoihin ja menneisyyden Englantiin. Dianan ja Matthewin välistä kiellettyä vetovoimaa ei väkevinkään magia pysty tukahduttamaan, mutta ovatko sen seuraukset niin tuhoisia kuin raivostuneet olennot uskovat?

Lumottu on niitä kirjoja, jotka vaan nappaan hyllystä vilkaisematta takakantta tai edes nimeä. Niin sanotut spontaanit hankintani ovat yllättävä kyllä onnistuneet useimmiten. Lumottu oli jälleen parhaimmasta päästä.

Oletin, että joka toinen sivu olisi pelkää historiaa. No olin väärässä... Taas. Olen nykyisin aika usein väärsässä, kun mietin millainen kirja mahtaa olla. Huolestuttavaa. Mutta takaisin kirjaan. Olihan sitä historiaa siellä aika lailla, mutta se oli kiinnostavaa luettavaa, ja useimmiten siinä samassa oli vuorokeskustelu, joka piti kiinnostuksen yllä.

Diana oli jälleen hieman erinlainen nainen. Vaikka hän oli nero, rakasti opiskelua ja oli noita, ei mieleen tullut kertaakaan Hermione Grangeria. Tietenkin kaikissa hyvissä hahmoissa pitää olla ne pienet raivostuttavat viat, jotka saavat lukijan repimään hiuksiaan ja kiljumaan täysillä. Ihan ilmaisena vinkkinä, sitä ei kannata tehdä paikassa missä on ihmisiä. Diana ei halunnut olla missään tekemisissä oman magiansa kanssa. Miksi? Hän vei pois arvokkaan ja mielenkiintoisen käsikirjoituksen jossa oli magiaa. Miksi? Lisäksi hänen uteliaisuutensa ja itseppäisyytensä oli parissa kohdassa raivostuttavaa, mutta loppujen lopuksi sellainen on aina hyvän hahmon perusta. Utelias ja itseppäinen.

Ja sitten päästäänkin meidän rakkaaseen Matthewiin. Matthewista tuli väkisin mieleen Edward. Kummatkin varoittelivat rakastaan. "Bella, olen vaarallinen. Rakkautemme on liian riskialtista sinulle. Hyvästi"
"Diana, ei ole mahdollista, että rakastat minua. Olen tappanut ihmisiä."
Yhtäläisyyksiä...eeeh ehkä hieman. Matthew oli kyllä muuten oikein suloinen ja rakastin sitä ihanaa ranskalaista puhetapaa. Aaah... Pariisi, rakkauden kaupunki.

Sivuhahmot olivat kaikki hyvin rakennettu ja Miriam täytti loistavasti sarkastisen ja kauniin tytön roolin. Mitäs muita näitä saman tyyppisiä tyttöjä on nähty. Isabelle Lightwood (Varjojen kaupungit), Afrodite LaFont (Yön talo). Ihanaa. Sarkastisuun on ihana ominaisuus, jota kannattaa vaalia henkilöitä suunnitellessa. 


Ideana, että noidat, vampyyrit ja demonit eivät tule toimeen, on uusi. Ja se, että jokaiselle on tehty taas hieman erilaisia ominaisuuksia, kuin mitä on nähty ennen. Demonit ovat hieman outoja, ja useimpien mielet ovat järkkyviä. Se nostaa hymyn huulille pakostakin. Miettikää nyt sellainen sarvipäinen olento, joka maalaa Mona Lisaa, ja laulaa tuiki tuiki tähtöstä. Sellainen tuli heti mieleen, vaikka sainkin nähdä demonit ihan erilaisiksi. Mielikuva jäi silti mieleen. Vampyyrit olivat aika perus. Puretaan, nähdään pimeässä, ollaan kalpeita ja elegantteja. Silti ne kiehtoivat minua.
Noidat taas oli kuvattu tutuiksi. Loitsuja taikoja ja sen sellaisia. Ihania ja sydämmellisiä, voiko mitään muuta toivoa?

 Kirjassa oli jonkin verran virheitä, ja suomennos ei kaikissa kohdissa ollut ihan sujuvaa. Lisäksi olen pettymykseni huomannut, että kirjaan ei todennäköisesti suomenneta enää jatkoja. No täytyy kai ottaa itseään niskasta kiinni ja lukea loput osat englanniksi.

Suosittelen kirjaa kaikille, vaikka inhoaisitkin historiaa. Voin sanoa, että vaikka sitä tässä on, ei se sinua uneen tylsistytä! 

Arvosteluni
Kirja saa minulta arvosanan 10-

2 kommenttia:

  1. Sitä se onkin! Pistä ihmeessä harkintaan jos kiinnostaa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥