sunnuntai 17. elokuuta 2014

Jumalten tanssi (Kuuden piiri #2) Nora Roberts

Kuuden soturin piiri valmistautuu sotaan raivokkaan vampyyrikuningatar Lilithin joukkoja vastaan. Lilithkin oleskelee nykypäivän Irlannissa ja on asettunut vampyyriarmeijoineen mukavasti rannikkoluolien uumeniin. Siellä pitävät majaa myös ikivanha velho Midir, joka tekee kaikkensa Lilithiä miellyttääkseen. 
 Hoyt-velhon ja Glenna-noidan yhtynein voimin kuuden piiri yrittää pelastaa vampyyrien nappaamia vankeja luolista. Myös Larkinin muodonmuuttamistaidot ovat tarpeen, kun koettaa ottaa selvää Lilithin suunnitelmista. Uskollisen ystävyyden lisäksi alkaa kuuden piirin väreilee myös jotakin, jonka vain herkkävaistoisimmat pystyvät havaitsemaan. Blair toivoo kuuden piirin ehtivän sotatantereelle ennen Lilithin joukkoja, mutta aika alkaa käydä vähiin. Selviytyykö seurue yhtenäisenä Geallin kaukaiseen maahan? Saako Lilith murrettua kuuden piirin?


Aaah, ihanaa päästä taas tämän sarjan pariin. Poikkeuksellisesti täytyy kyllä olla nyt sitä mieltä, että tämä osa oli edellistä parempi. En osaa sanoa miksi, tai no osaan, mutta en tiedä onko syy kovinkaan hyvä. Kerronta oli tässäkin aika samanlainen, kuin Morriganin ristissä. Tässä osassa Kuuden piiri on oppinut tuntemaan toisensa. Siteet on sidottu, ja uskollisuus ansaittu. Nyt on aika matkustaa kohti viimeisen taistelun kenttää. Kyseinen paikka on Larkin ja Moiran kotimaassa, Geallissa.

Geall kuvailtiin ihanaksi ja rauhalliseksi maaksi. Aika ajoin kuvittelin itseni sinne. Linnoja, Prinssejä ja Lohikäärmeitä täynnä olevaan satumaahan. Kyseinen maahan on kaikkien haaveilevien ihmisten unelma. Minulle tuli se sama tunne, kuin Harry Potteria lukiessani. Minä sulauduin kirjan tapahtumiin. Asetin itseni yhdeksi henkilöksi. Se tuntuu aivan mahtavalta. Olen sopivasti sairastellut koko viikonlopun, joten minulla oli roimasti aikaa lukea. Luinkin Jumalten tanssin läpi putkeen. Joten, kun kirja loppui tunsin itseni ontoksi. Minulle tuli se sama olo tiedättehän, kun hyvä elokuva loppuu. Astut ulos elokuvateatterista ja etsit ympäriltäsi vampyyrejä, avaruusolentoa tai himskatti vieköön, mitä tahansa maagista. Silloin minulle tulee se eräänlainen "masennus". Toivon aina, että ihan oikeasti eteeni tupsahtaisi vampyyri Edward, tai puhuva vihreä menninkäinen. 

Blair ja Lark olivat eräänlaiset päähahmot tässä kirjassa. Tietenkin hykertelin innoissani. Rakastan heitä molempia, ja en keksi kummallekkaan parempaa kumppania, kuin toisensa. Blair on kova ja kiivas soturi, joka kuitenkin omaa lämpimän sydämmen ja tyttömäiset tavat. Lark on komea ja huumorintajuinen muodonmuuttaja, jolla on ainaine nälkä, ja ovelat mielenliikkeet. Kaksikon romanssi oli kutkuttavaa luettavaa, ja rakastin sitä, että heidän tapansa näyttää toiselle tunteensa on pieni riitely.
Lark: "Olet sydämetön soturi!"
Blair: "Ei, olen vain järkevä!"
Lark: "Älä kuvittelekkaan karkaavasi! Me puhumme tämän selväksi."
Blair: "Uskallakkin koskea minuun..."
*katse ja hiljaisuus*
*pusi, pusi, hali hali*

Aaaw, onko mitään suloisempaa? Koska en kuitenkaan suvaitse kieltävää vastausta, vastaan itse. EI OLE! 

Huumoriakin kirjasta löytyi ja sain useampaankin kertaan nauraa hekotella enimmäkseen Blairin kommenteille. Lisäksi kirjassa oli pari Cian ja Moira kohtausta, mitä oli ihanaa lukea. Aaaah En malta odottaa viimeistä osaa! 

Arvosteluni:
Kirja saa minulta arvosanan 10- 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥