sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kasvattitytär, Catherine Cookson

Kersantti Geoff Fulton ei pysty taistelujen melskeessäkään unohtamaan lomallaan pelastamaansa orpotyttöä, Lizzie Gillespietä. Lizzie asui köyhissä oloissa pahansisuisen ja piittaamattoman äitipuolensa kynsissä siihen asti kun Geoff tarjosi tytölle kodin vanhempiensa luota.

Kun Geoff palaa haavoittuneena sodasta, hän löytää kotoaan tytön jota hän tuskin tunnistaa: Lizzie on kasvanut kypsäksi ja kauniiksi neidoksi. Mutta Lizzienkin on todettava, että hänen hyväntekijänsä on muuttunut. Sota ja surkeasti loppunut rakkaustarina huikentelevaisen kartannontyttären kanssa ovat karoittaneet Geoffia. Mutta tarvitseeko lahjakas Lizzie lopultakaan pelastajaansa? 

Aaah, jälleen pääsin Cooksonin kirjojen pariin. Tulevaisuuden näkymäni ovat kirkkaat, sillä Cooksonin kirjat eivät ihan heti lopukkaan. Luoja, kuinkahan monta kirjaa hän kirjoitti? No joka tapauksessa siirrytäänpäs nyt itse arvosteluun.

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon sen taas. Cooksonin kirjat ovat rentoutumista varten. Niissä ei varsinaisesti ilmene mitään turhan jännittäviä tapahtumia, ja kirjat ovat yleensä yksilöitä. Joten ei tule kamalaa hätää ja huolta siitä, mistä löytää seuraavan osan. Edellinen lausuntoni ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei  näissä kirjoissa olisi minkäänlaista järkevää juonta. Se nimittäin ei ole totta. Jokaisessa kirjassa on juoni, mutta ne eivät ole mitenkään erikoisia.

Kasvattityttäressä kohtaa kolme asiaa. Rakkaus, tyhmyys ja perhe.
Rakkaus on keskeisenä asiana läpi kirjan. Rakkaus antaa iloa, surua ja epätoivoa. Rakkaus ilmenee myös petoksena ja hyväksikäyttönää. Tyhmyys tiivistyy Lizzieen. Nuorempaan Lizzieen. Aikaa myöten tyhmyys muuttuu naiiviudeksi ja lopulta kutistuu varautuneisuudeksi. Perhe on Kasvattityttär kirjan perusta. Koko juoni on rakennettu sen päälle. Ilman perhettä, ei Lizziellä olisi kotia ja, jos Lizzie ei saa kotia, ei kirja olisi edennyt halutulla tavalla. Tästä siis näemme, miten Cookson rakentaa kirjansa. Pari päätekijää ja se on siinä. Minun mielestäni se on loistava taktiikka tällaisille illan vietto kirjoille. Harry Potterissa taas sellainen ei olisi välttämättä toiminut, vaikka siinäkin on varmasti aloitettu muutamilla asioilla.

En nyt oikein pysty kommentoimaan henkilöitä ilman, että paljastan oleellisia asioita, mutta sen voin sanoa, että henkilöt ovat todenmukaisia. Voisin ihan hyvin kuvitella heidät kävelemään esimerkiksi Helsingin maaperällä, joskus 50 vuotta sitten. Ei mitään vaikeuksia. Pidin myös siitä, että parista henkilöstä ei oltu tehty perus muotilla valettuja. Koska kirja keskittyy sodan aikaan, on tietenkin ihan ilmeistä, että loukkaannutaan ja menetetään kasvoista tai vartalosta palasia. Mutta usein silti sotilaat kuvaillaan kauneiksi ja komeiksi, vaikka se ei todellisuudessa niin ollut. Ei välttämättä. Tässä kirjassa oli heidän haavojaan kuvailtu ihan oikein ja se on minun mielestäni oikein tehty.

Arvosteluni
Annan kirjalle arvosanan 9  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥