perjantai 19. syyskuuta 2014

Smaragdinvihreä (Rakkaus ei katso aikaa #3) Kerstin Gier

 Aikakaudesta toiseen seikkaillut Gwendolyn on aivan maassa. Oliko Gideonin rakkaudentunnustus lainkaan todellinen?
Särkynyttä sydäntä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä parantelemaan, sillä sukunsa aikamatkaajageeniä kantavalla Gwenillä on pian aivan uusia huolia. Hänen pitäisi toteuttaa tehtävänsä aikamatkaajana, kun vain tietäisi mikä se on… Saint-Germainin kreivin menneisyydessä punoma verkko kiristyy ovelasti huomattavan paljon myöhemmin, ja niinpä Gwenin ja Gideonin on selvitettävä salaisuus ja syöksyttävä seikkailuihin halki aikojen, olipa rakkaudessa ryppyjä tai ei.

Anteeksi pyyntöni pinestä kirjoitus tauosta. Kokeet alkavat saapua hiljaa, mutta varmasti. Eilen oli historian koe, ja saa nähdä miten meni!
Mutta sitten voisimmekin siirtyä asiaan. Näin ollen tasan viikko sitten sain päätökseen Rakkaus ei katso aikaa- trilogian  ja tietenkin se jättää hieman haikeat fiilikset itse kullekkin, paitsi tietenkin niille joilla ei ole mitään hajua mistä sarjasta puhun. Ei manita nyt nimiä---krhmm--- mutta nyt sinäkin hyvä---krhm ystäväni---tulet ymmärtämään mistä puhun. 

Törmäsin sarjan ensimmäiseen kirjaan vuonna 2012 kesällä, ja mikä minut sai Rubiininpunasta kiinnostumaan oli yksinkertaisesti aivan ihana ja mahtava ja täydellinen kansi. Seuraavaksi käänsin katseeni nimeen, joka oli tietyllä tavalla poikkeuksellinen. En ollut ennen törmännyt kirjaan, johon olisi liitetty salainen paheeni. Sisäinen fanityttöni heräsi välittömästi, enkä voinut ajatella mitään muuta kuin: "Ihanaaa! Timantteja ja kirja samassa paketissa. Pakko saada, pakko saada, pakko, pakko saada!"
Ensimmäisen kirjan lopetus ärsytti minua aivan suunnattomasti. Mitä järkeä lopettaa kirjaa sellaiseen kohtaan. Sama kuin lopettaisin lauseen kesken kutkuttavan salaisuuden. "Hei arvaa mitä? Eilen kun kävin kaupungilla törmäsin erääseen ihanaan ihmiseen. Jaa kehen? No hänen nimensä ol---"
Siinäs näette! Toinen kirja taas tuntui alkavan ihan väärästä kohdasta! Mikään ei tunnu olevan kunnossa, mutta silti sitä jää ihan koukkuun. Viimeistä kirjaa odotetaan kuin kuuta nousevaa, odotukset korkeina, mikä ei välttämättä ole kannattavaa. Silloin nimittäin joutuu usein pettymään. 

Nyt tietenkin kaikki olettava, että kirjoitan arvostelun, joka on pettymyksen kyyneleitä täynnä. En onneksi. En nimittäin joutunut pettymään.

Kirja alkaa jo tutuksi tulleella tavalla. Lopetamme kirjat ja aloitamme kirjat Paulin ja Lucyn kanssa. Aluksi en voinut sietää näitä kohtia. Ymmärsin kyllä hämärästi, että kaikki oli juonen kannalta pakollista, mutta halusin aina vain lukea lisää Gideonin vuorosanoja ja naureskella Gwendolynin ihanille sarkastisille kommenteille. Tässä viimeisessä kirjassa olin jo itseasiassa todella kiinnostunut näistäkin pätkistä. Lucysta ja Paulista pääsimmekin kirjan varsinaiseen alkuun. Gwendolyn purkaa sydäntään ystävälleeen, sydän on murtunut, nenäliinat lattialla, kaikki klassinen. Monia tämä syvään epätoivoon valuminen varmasti ärsytti, mutta minä itseasiassa nautin siitä. Gwenin kommentit ja ihanan ja lutuisen Xemeriuksen päättömät puheet pitivät mielenkiintoni yllä. Lopulta noustiin surun syövereistä ja päästiin taas matkailemaan läpi ajan.

Aikamatkustus teemaiset fantasiakirjat ovat ehkä minulle kaikken vaikeaselkoisimpia. Minun täytyy todella keskittyä, että pysyn kärryillä. Suureksi onnekseni en hämmentynyt paljoakaan tämän kirjan aikana. Gwenny matkustaa tapaamaan isoisäänsä pariin otteeseen, ja sitten tietenkin seikkaillaan Gideonin kanssa. Isoin tapahtuma oli kaiketi tanssiaiset, jotka jäivät minulle hieman hämärän peittoon, johtuen dramaattisista tapahtumista, mutta muistan nimistä ainoastaan Darth Vaderin. En vieläkään oikein muista oliko kyseinen henkilö haamu,demoni, vai joku henkilö, jolle Gwendolyn antoi aika mahtavan lempinimen. Tanssiaisiin oli lisätty siis dramaattinen kohtaus josta jo aiemmin mainitsin, ja voin silmät kirkkaina sanoa, etten odottanut moista. 

Henkilöt pysyivät edelleen ihanan persoonallisina, ja sain nauraa useaan kertaan ties kenen kommenteille. Minua kiehtoo kovasti, ettei tässä sarjassa ole varsinaista pahista. Tietenkin meillä on Kreivi, mutta ei ketään mitenkään merkittävää henkilöä, joka pilaisi jokaisen elämän. Paljastus Kreivistä yllätti minut (yllätys, yllätys) ja olin aika hämmentynyt. Kelailin mielessäni tapahtumia ja yritin keksiä vihjeitä, mutta enpähän löytäny. Joten pisteet Gierille siitä. 
Paljastus Gwendolynin perheestä ei aiheuttanut minulle, suu auki ja silmät pyöreinä, reaktiota, mutta se oli kiinnostavaa. Olin oikeasti onnellinen Gwenin puolesta, enkä huutanut ja paiskonut kirjaa tyhmän juonen takia.

Lopuksi voisin ottaa osaa rakkaus puoleen. Monet ovat sanoneet, että Gideon ja Gwendolyn rakastuivat liian nopeasti, mutta itselläni on täysin erinlainen mielipide. Mielestäni heidän tunteidensa kehittyminen ei mennyt liian nopeasti. Mitä he nyt ehtivät tuntea toisensa, puolitoista viikkoa? Monissa kirjoissa on rakastuminen tapahtunut nopeamminkin. Esimerkiksi Clary ja Jace Varjojen kaupungit sarjasta, tunsivat sellaiset 3 päivää, ja olivat umpirakastuneita. Entäs sitten Mustan tikarin veljeskunta sarja. Useat parit tunsivat toisensa päivän ja taas mentiin. Enkä viitsi edes mainita klassikoita, kuten Vampyyrinpäiväkirjat tai Yön talo kirjoja. En nyt väitä, että tällainen rakastuminen olisi luonnollista, mutta ei se ole minua ennenkään haitannut. 
Niille, jotka eivät pidä liiallisesta hempeydestä, en suosittele Smaragdinvihreää, mutta romantiikan nälkäisille kyllä!

Rakkaus ei katso aikaa oli viihdyttävä ja taidokas sarja. Kirja loppui tavalla, joka ei jättänyt lukijaa epätoivon valtaan. Olen viettänyt mukavat kolme vuotta sarjan parissa, ja nyt en voi muuta kuin toivoa, että löydän uuden samanveroisen sarja, jota voikin lukea taas seuraavat kolme vuotta.

Arvosteluni
Kirja saa minulta arvosanan 10- 

2 kommenttia:

  1. Katsoin muuten juuri äsken Luukaupungin uudelleen ja naureskelin hiukan Jacen ja Claryn todellakin nopeasti syttyvälle rakkaudelle... :D No, annan tuon puutteen anteeksi! Sarjojen loppuminen on aina haikeaa, joskus sellainen aiheuttaa minulle täydellisen lukujumin kun mikään ei tunnu enää miltään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh hee! Luukaupunki viihdyttää aina. Ja toden totta, nyt on hieman tyhjä olo ja sitä miettii, että mitäs seuraavaksi!
      No onneksi hyllyn päällä on vino pino kirjoja odottelemassa! :D

      Poista

Kiitos kommentista ♥